
Öljymaalilla maalaus
Olemme saaneet paljon kyselyjä pellavaöljyllä maalaamisesta ja yleisesti pellavaöljymaaleista. Ohessa yleistä tietoa pellavaöljyistä ja niiden valmistuksesta. Maalausvinkit ja neuvot löytyvät loppupuolelta.
Yleistä pellavaöljystä
Pellavaöljymaaleja on käytetty onnistuneesti useamman sadan vuoden ajan, mutta niiden suosio alkoi hiipumaan lateksin keksimisen jälkeen 50-60 luvuilla. Tänäpäivänä pellavaöljymaalit ovat alkaneet tehdä uutta tulemista, koska on huomattu niiden kestävän paljon kauemmin seinällä ja uudelleenmaalaus on helpompi ja halvempi. Pellavaöljymaalien etuja ovat kaunis ja kestävä maalipinta sekä helppo uusintamaalaus. On tavallista että maalipinta kestää 25-30 vuotta tai sitäkin kauemmin. Alla löytyy tietoa miten valita kestävä maalin ja kuinka se maalataan onnistuneesti seinälle.
Pellavaöljyn valmistustavat
Pellavaöljyä tehdään nimensä mukaan pellavansiemenistä. Yleensä sitä tehdään kylmäpuristamalla ja sen jälkeen sitä voidaan käsitellä maalaukseen sopivammaksi. Pellavaöljy on luonnontuote ja puhdasta pellavaöljyä voi vaikka juoda, itse asiassa monet urheilijat käyttävät sitä ravintolisänä. Alla on kerrottu pellavaöljyn eri käsittelytavoista ja niiden soveltuvuudesta maalaamiseen.
Raaka pellavaöljy eli kylmäpuristettu pellavaöljy on nimensä mukaisesti puristettu pellavansiemenistä ja pakattu ilman lisäaineita. Kylmäpuristamalla saadaan vähiten öljyä siemenistä, mutta se on kaikkein puhtainta. Sillä maalatessa täytyy ottaa huomioon hidas kuivumisaika, yleensä kuivumiseen voi mennä
3-4 päivää.
Nykyaikana pellavaöljyä valmistetaan paljon uuttamalla. Tällä tavalla saaadaan siemenistä enemmän pellavaöljyä, mutta näin tehtynä öljyssä on paljon epäpuhtauksia. Nykyään pellavaöljy voidaan puhdistaa ja siitä saadaan käyttökelpoista maalaamiseen.
Linal ja Saxotol
Sävytys
Pellavaöljymaalia voidaan sävyttää pellavaöljyyn hierretyillä pigmentillä. Pigmenttien määrä tulisi olla alle 3%, koska suurempi määrä heikentää maalin kestävyyttä.
Linalin sävytyksessä käytetään täysvärejä, jotka ovat valmistettu standöljyn tapaan kuumentamalla suljetussa kierrossa, tämän ansiosta maalin peittävyys paranee ja värit kestävät paremmin.
Ohenne
Pellavaöljymaaleja voidaan ohentaa normaalilla tärpätillä, mutta ohentamiseen suosittelemme balsamitärpättiä, joka on valmistettu elävän puun pihkasta ja näin ollen on 100 % haihtuva ohenne. Tämän ansiosta maaliin ei jää epäpuhtauksia. Balsamitärpätti myös omaa erittäin hyvän liuoituskyvyn.
Monesti suositellaan, että pellavaöljymaalit maalataan ohentamattomana, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Yleensä pohjakerrokset ohennetaan ja pintakerroksia ei tarvitse ohentaa. Pohjakerros ohennetaan sen takia, että maali saadaan imeytymään syvälle puuhun.
Riittoisuus
Pellavaöljymaalit ovat todella riittoisia, koska maalia laitetaan ohut kerros. Litralla maalaa 10-15 m² alustasta ja maalista riippuen.
MAALAAMINEN
Tärkein asia maalaamisessa on maalata ohuita kerroksia. Jos maalikerros on liian paksu niin pinta nahkoittuu, siitä tulee ruman näköinen ja kuivuminen kestää kauan. Toinen asia on, että pellavaöljyt pitää painaa hyvin pintaan kiinni. Jos maalatessa pensseliä ei painata tarpeeksi voimakkaasti niin maali ei saa hyvää tartuntaa pinnasta.
Välineiden valinta
Pensselin valinta on asia, missä ei kannata säästää muutamaa euroa ja ottaa halvinta vaan ostaa kerralla kunnollinen. Pensselin tulisi olla hyvin pitkäkarvainen pensseli, koska pensselin tarkoitus on ottaa ja luovuttaa maalia. Oikeanlaisella pensselillä varmistetaan siisti ja hyvin kestävä maalauspinta.
Ilma
Myös maalausilma on todella tärkeä. Paras keli maalata on pilvinen päivä ja lämpötila 15-20 astetta. Suorassa auringonpaisteessa ei saa maalata vaan maalarin pitää "seurata" aurinkoa ja maalata varjoon mennyt osa. Jos lämpötila nousee yli 20 astetta niin öljymaalit alkavat muuttua juoksevammaksi ja ilman suhteellinenkosteus nousee ja se taas hidastaa kuivumista. Jos lämpötila laskee alle 15 asteen niin öljymaali alkaa jäykistyä ja tällöin maalia pitää ohentaa enemmän. Jos sää on aurinkoinen ja jonkin verran päälle 20 asteen niin paras maalausneuvo on lähteä kalastamaan ja maalata sopivammalla säällä.
Pohjustus
Pohjien valmistelu on todella tärkeää, koska paraskaan maali ei pysy kauan seinällä jos maalattava pinta on huono. Pinnan tulee olla kuiva sekä pudas pölystä ja liasta. Öljymaalia ei voi maalata lateksin päälle vaan lateksi tulee ehdottomasti poistaa ennen maalausta ja se on todella työlästä. Vanhan öljymaalin pinta tulee puhdistaa ja hioa ennen uusintamaalausta. Vanhan pinnan maalauksessa kannattaa kysyä ammattilaisen neuvoa, jos on yhtään epävarma maalin soveltuvuudesta yms.
Maalauskerrat
Öljymaalit pitää aina maalata kolmeen kertaan. Nämä vaiheet ovat pohjamaalaus, välimaalaus ja pintamaalaus. Vanhan pellavaöljypinnan maalaamiseen riittää 2 kerrosta, paljaat kohdat käsitellään 3 kertaa. Vesiohenteisista maaleista poiketen öljymaali kuivuu hapettumalla ja molekyylit muodostavat sidoksen millä maali pysyy alustassa kiinni. Jos maalattu kerros on liian paksu niin maali hapettuu/kuivaa päältä ja jää alta märäksi. Tällöin maalin kuivuminen kestää todella kauan ja maalin pysyvyys heikkenee.
Välihionta
Pinnat kannattaa hioa kevyesti hiekkapaperilla, koska kuivuessa pellavaöljy nostaa tikun pystyyn ja pinnasta ei tule tasainen. Jotta lopputulos olisi mahdollisimman kaunis ja hyvä niin kannattaa pinnat hioa maalauskertojen välissä.
Maalaustekniikka
Oikeanlaista maalaustekniikkaa on vaikea kuvailla kirjoittamalla, mutta seuraavassa pari vinkkiä. Öljymaaleilla maalatessa pensseliä pitää painaa kovemmin, jotta maali tarttuu hyvin kiinni pintaan. Jos pensseliä ei paina tarpeeksi kovaa niin maali jää pinnalle eikä sitä mene kaikkiin huokosiin ja se taas heikentää maalin kestävyyttä.
Kädenliikkeen tulee olla lyhyt ja pensseliä tulee painaa tasaisesti koko liikkeen ajan. Yleisin virhe on, että kädenliike on liian pitkä ja käy helposti niin, että keskeltä vetoa suti kaapaisee maalia pois ja siirtää sitä vedon reunoja kohti. Tämän takia maalia tulee pinnalle epätasaisesti.
Välineiden pesu
Työvälineet pestään tärpätillä.
Tarkemmat tiedot meidän pellavaöljymaaleista löytyy seuraavasti:
Saxotol, erittäin korkealaatuinen sveitsiläinen pellavaöljymaali
Linal -pellavaöljymaali. Kiiltoaste n.60. Soveltuu hyvin ikkunanpokiin, julkisivulaudoitukseen yms ja myös mekaanista kulutusta vaativiin kohteisiin kuten pöydät ja tuolit.
Maril -pellavaöljy/luonnonhartsiemulsiomaali. Mattapintainen, joten se soveltuu hyvin sisäseiniin ja -kattoihin.
Satilin - vesiohenteinen pellavaöljymaali. Kiiltoaste n. 30, soveltuu hyvin paneelipinnoille.
Toplin -pellavaöljymaali. Kiiltoaste n. 90, soveltuu paikkoihin, joihin halutaan kiiltävämpää pintaa.