Maalin valintaopas

Suunnittelu | Valmistelu | Maalaus Siivoaminen
Maalinvalinta | Alusta | Värinvalinta | Viimeistely


On tärkeää harkita, millaisen pinnan haluat lopputulokseksi. Paljon riippuu myös alustasta eli maalattavasta pinnasta. Jokaisella maalilla ja pinnoitteella on oma luonteensa, etunsa ja rajoituksensa. Maalattava paikka (sisällä/ulkona) ja pinta antavat omia rajoituksiaan. Tavallisen lateksimaalin sijaan valintasi voi olla erityisesti kipsilevyille ja mineraalipinnoille soveltuvia maaleja, esim. silikonihartsimaalit, tempera, öljymaalit tai koristemaali/pinnoite, joissa niissäkin on eri sideaineita.

  1. Lateksimaali on paljon käytetty maali Suomessa, koska se on halvin, mutta halvimmalla on aina omat huonot puolensa. Maaliteollisuuden raaka-aineena synteettiset lateksit ovat usein akryylipohjaisten polymeerien vesiseoksia eli dispersioita. Lateksimaali muodostaa yleensä hieman tahmean liimamaisen ja hengittämättömän pinnan, mikä ei ole hyväksi kaikille alustoille. Eikä maali anna värejä esille kovinkaan hyvin. Sen etuja ovat hinta ja helpohko maalattavuus. Tuotekehittely on toki parantanut latekseja, mutta paljon pintoja on viime vuosikymmeninä myös pilattu halvan lateksin hurmassa.

  2. Öljymaaleista pellavaöljymaalit ovat luonnonmukaisia maaleja ja ne muodostavat hengittävän pinnan, mikä suojaa maalattavaa alustaa. Maalit sitoutuvat maalattavaan pintaan ja suojaavat alustaa mm. kulumiselta. Osa pellavaöljymaaleista soveltuu myös metalleille ja osasta on kehitetty vesiohenteisia versioita. Haittapuolia ovat hieman hankalampi maalaaminen ja hitaampi kuivumisaika, koska pellavaöljymaali kuivuu hapettumalla. Ne ovat kauniisti vanhenevia maaleja. 

  3. Koristemaalit ovat uusi tuttavuus suomalaisille ja ne ovat saavuttaneet paljon huomiota parin viime vuoden aikana. Maaleilla saadaan aikaan todella näyttäviä pintoja ja ne luovat uuden ilmeen koko huoneelle. Useimmat uuden polven koristemaalit ovat vesiohenteisia ja hengittäviä, mikä on alustan kannalta hyvä asia. Tämä ovat todella varteenotettava vaihtoehto maalia valittaessa. Haittapuolina on korkeampi hinta ja joissain tapauksissa useampia työvaiheita vaativa maalaus.